perjantai 11. syyskuuta 2009

Piilosilla

Menin kylään tuttavani H:n luo ja katselin olohuoneessa hiukan ihmetellen ympärilleni. Jotain oli muuttunut. Ikkuna! Siitä ei entiseen tapaan tulvinut valoa eikä näkynyt vehreälle takapihalle, sillä kaihdin oli laskettu alas. H kertoi hiukan naureskellen syyn. Kun rivitaloyhtiön takana oleva pensasaita oli leikattu lyhyeksi, kauempana olevasta toisesta talosta oli soitettu H:lle ja kerrottu, että tämän olohuoneen ryijy näkyy naapuritaloon. H:ta asia ei olisi haitannut, mutta soittajan mielestä H:n olisi syytä hankkia valoverhot. H ei hankkinut sellaisia, vaan päätti pitää kaihdinta alhaalla, kunnes pensasaita kasvaa entiseen korkeuteensa. Menee siihen muutama vuosi, ja sen ajan H pysyttelee hämärässä huoneessa, ettei hänen ryijynsä häiritse muita.

Olen aina luullut, että ihmiset pelkäävät muiden katseita ja siksi piiloutuvat verhojen ja kaihtimien taakse, muta ehkä he pelkäävätkin katsella muita, seurata pihalla ja kaduilla liikkuvia ihmisiä, nähdä koteja, joihin heillä ei ole asiaa. Kun kaikilla on verhot ikkunoissa 24h, jokainen voi kuvitella ulkopuolisen maailman sellaiseksi kuin haluaa.

Ei kommentteja: