perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kohtaamisia metsissä

Alkaneella marjastuskaudella olen jo pari kerta kohdannut muitakin poimijoita. Hämmentävää, koska en ole moiseen tottunut, vaan olen vuosia saanut kulkea soilla ja metsissä yksikseni. Ensimmäisen marjastajan kanssa pysyttelimme etäällä toisistamme, ja pian hän häipyi paikalta kokonaan. Toisella kertaa kohtasin tuntemattoman pariskunnan niin läheltä, että oli luontevaa tervehtiä ja vähän aikaa jutellakin, ennen kuin taas jatkoimme keräämistä. Pysyttelimme lopun aikaa melko etäällä toisistamme, jottei tullut tunnetta, että olisimme kilpailleet samoista apajista. Samanlaisella jokamiehenoikeudella me siellä olimme.

Toisten kerääjien ilmaantuminen samoille marjamaille ei hirveästi harmita, sillä täällä on metsiä niin paljon, että iso osa marjoista jää joka tapauksessa poimimatta. Ulkomaisista ammattipoimijoista ei heistäkään ole ainakaan toistaiseksi ollut harmia, sillä hehän eivät kulje kovin syvälle metsiin, vaan pysyttelevät teiden läheisyydessä.

Viime vuoden marjasaalis hupeni suihin talven mittaan, joten lähiviikkoina minut tavoittaa parhaiten metsästä.

Ei kommentteja: